AEO-koulutuksen syventävät opinnot 6.2.-2.4.2020 ETTA-luentosarja

6.2.2020 Digitukea areenalla, Erityinen tuki ja tutkimus areenalla -verkkoluentosarja

Yhteisopettajuus ja inkluusio, Marjatta Takala

Yhteisopettajuuden kulku menee näin: ensin suunnitellaan, sitten toteutetaan ja lopuksi arvioidaan. Määritelmä Co-teaching tarkoittaa yhteisopettajuutta mutta myös samanaikaisopettajuutta. Yhteisopettajuudessa on useita malleja, tässä yleisimmät. Avustava opetus, täydentävä opetus, pysäkkiopetus, jaetun ryhmän opettaminen ja tiimiopettaminen. Sain ahaa -elämyksen, minähän olen toiminut näin, jo suosia vuosia sitten ensimmäisen kerran. Olin juuri aloittanut ammatillisen opettajan vakituiset työt ja sain toisen opettajan työparikseni. Me suunnittelimme hyvin tarkkaan, mitä aiheita seuraavilla tunneilla käsittelisimme, toki tutkimme aluksi koko kurssin keston ja siihen sovitimme ne asiat, jota kurssiin sisältyivät. Pohdimme jo tässä vaiheessa mitä asiat mentäisiin koko ryhmän kanssa yhdessä, tukien toinen toistamme opetuksessa. Osa opetusaineistosta vedimme aihepiiriä ennalta sovitun mukaisesti. 
Ryhmä oli sen verran suuri, että alkuohjauksen jälkeen jaoimme ryhmän kahtia ja toinen puoli lähti opettajan kanssa tekemään juuri opeteltua aihepiiriä käytännössä, kun toinen jäi luokkaan jatkamaan toisen puolikkaan kanssa opetusta monimuotoisena. Kahvitauon jälkeen vaihdoimme ryhmiä keskenämme. Loppuajasta olimme kaikki yhdessä luokassa ja vedimme päivän annin yhteen, keskustellen opiskelijoiden kanssa. Vaikka navettaa emme luokkaan pysäkiksi saaneet, oli toiminta pysäkkimäistä, sillä luokka oli välittömästi navetan yhteydessä. Teimme osan opetuksesta useamman vuoden tällä systeemillä ja toden totta, itsestä tuntui kuin ei olisi ollut tuntia pitämässäkään, niin rattoisasti työpäivät luistivat ja meillä meni asiat yksiin. Kun toinen aloitti niin toinen lopetti, välillä jopa täydensimme toinen toisiemme keskustelutuokioita.

5.3.2020 Digitukea Areenalla, Erityinen tuki ja tutkimus areenalla verkkoluento: Nivelvaihe ja tuen ohjaus

Tukea tarvitsevien nuorten siirtyminen perusopetuksesta toisen asteen opintoihin, Professori Markku Jahnukainen

Oppivelvollisuus laajentuu 18-vuoden ikään asti. Markku Jahnukainen heitti kysymyksen miten (erityistä)tukea tarvitsevat nuoret pidetään mukana?Sosiologisesta näkökulmasta koulutuksen yhteiskunnalliset funktiot jakautuvat kolmeen osaan.

Kvalifiointi = miksi kouluttaudutaan. Sen pitäisi tuoda opiskelijalle jotain uutta osaamista, päästä uralla eteenpäin, sillä tämä on koettu keinoksi työllistymistason nostamiseen. Tässä piilee myös vaara koulutusturnajaisista. Koulutusturnajaiset asettavat jatkuvan koulutuksessa etenemisen päämääräksi. Ennen esimerkiksi merkantti oli ammatti jolla pääsi pitkälle, nyt se ei ole enää mitään. Miksi palkata merkantti, kun on merkonomit ja tradenomit, jotka rulettaa.

Valikointi = enemmän tai vähemmän, mutta pystytään tuottamaan opiskelijalle uutta osaamista, samaan aikaan suljetaan yhä enemmän koulutuksellisia vaihtoehtoja ja ovia. Vielä tällä hetkellä Suomi on niitä harvoja maita, jolla on reitit yliopisto-opinnoille kaikkien reitteien kautta. Kuitenkin yhä harvempi kannattaa kouluttaa kaikkeen mitä opiskelija haluaa, vaan osaaminen ja taidot ratkaisevat. Ihmisiä koulutetaan siis tarpeeseen.

Varastointi = Ensin lapset ovat pitkään varhaiskasvatuksen piirissä, sitten alkaa kouluaika ja lopula vuosien päästä töihin. Muodollisen koulutuksen (18v. ikään asti) aikaa on pidennetty, siten nuoret pysyvät poissa pahanteosta, ollessa koulussa. Ennen tätä nimitettiin ”joutilaisuuden tilaan ajautumiseksi”. Koulu on varasto, joka säilöö lapsia ja nuoria, kuitenkin samaan aikaan tavoitteena on työllistetty Suomi.

Vuonna 1951 Helsingin kaupunginhallituksen mietinnössä pohdittiin apukoulun tarvetta, sekä poikkeuksellisten lasten koulunkäynnin, jälkihuollon käsittelyä. Siinä tavoitteena oli oppilaiden jälkihuolto ja työllistyminen kansakoulun jälkeen. Jälkihuollon laki kumottiin myöhemmin, mutta oppilaista tehtiin tutkimusta, oppilaiden yksilötasolla erityistä tukea saaneiden 2.asteen koulutuksessa menestymisestä. Karkeasti esitettynä v.1996 peruskoulusta erityisluokilta valmistuvat kaikki eli 100 %, valmistuneista haki ammatilliseen koulutukseen 70 % ja sinne meni 55-65% oppilaista, näistä ammattiin valmistui 30-40 %. Kun yläluokilla oppilas on saanut erityistä tukea, tiedetään heidän syrjäytyvän helpommin ja putoavan normaalin ihmiskulun ”rattailta”. Ohessa kuvakaappaus Jahnukaisen luentomateriaalin kuviosta, joka selkeyttää erityisen tuen vaikutusta oppilaan syrjäytymiseen. 

 

Kouluihin jalkautuneet Koski-tietokantojen periaate on parantaa peruskoulutuksen jälkeisen siirtymien seurantaa lähes reaaliaikaisesti. Valtionneuvosto on tehnyt selvityksen oppimisen tuesta varhaislapsuudesta toisen asteen siirtymään asti. Selvityksen tarkoituksena oli havainnoida, toteutuuko tasa-arvo ja löytää siten kehittämistarpeet. Yleisesti on tiedossa, että opiskelijat siirtyvät ja vaihtavat oppimisympäristöä toisen asteen koulutuksen aikana. Oppimaan oppiminen arviointiaineisto v.2017 oli yhdistetty opintovalintarekisteriin, jonne jäi tieto, onko opiskelija ET (erityinen tuki) tai TT (tehostettu tuki) vai MUU (yleisopetuksen oppilas). Peruskoulun suorittavat kaikki. Tämän jälkeen toisenasteen koulutukseen haki ryhmästä MUUT 100 %, TT ja ET hakivat 98 %, näistä valmistuivat ryhmästä MUUT 95 %, TT 92 % ja ET 91 %. Suomessa työstettiin Jahnukaisen toimesta jo vuonna 2003 OPM-seminaarissa esitelty oheinen kuva, koulutuksen syrjäytymisen ehkäisemiseen.

Kuva sisältää kaikki opetusasteet ja eriasteiset nivelvaiheiden siirtymät. Vasta nyt Antti Rinteen/ Sanna Marinin hallitus vuonna 2019, on ottanut sen hallitusohjelmaansa kehityshankkeisiinsa. Siinä tavoitteena on vahvistaa ohjausta ja nostaa oppivelvollisuusikä 18-vuoteen. Tavoitteena on kehittää ET-oppilaille sellaiset mallit, että he pysyisivät mukana toiseen asteen koulutukseen ja työllistymiseen asti. Kohdennettuna tukena (yksilöllisesti) opinto-ohjausta nostetaan merkittävästi, tähän kuuluvat tehostettu tuki, tukiopinto-ohjaus ja erityisopetusohjaus. Oppilaille annetaan tukea siirtymäsuunnitteluihin, koulutuskokeiluihin (nämä toimivat jo hyvin ammatillisissa erityisoppilaitoksissa, syytä laajentaa ammatillisiin oppilaitoksiin), JOPO (joustava perusopetus, joka on oppilaalle hyvä ratkaisu, sillä toiminta perustuu pajatyöskentelyyn/ omauraan, joka on vaihtoehto perusopetuksen opinto-ohjelmalle), TEPPO (työelämään tutustuminen, TET-laajennetaan reippaasti yli 2 vk, jotta oppilas saa todellisen työkokemuksen niille, joilla oppiminen peruskoulussa ei kiinnosta. Periaatteessa tätä osaa voidaan järjestää esim 10-luokan toimintana, mikä on kunkin kunnan valinta.

Nivelvaiheen opetusta on voimakkaasti lisätty valmistavilla koulutuksilla. Näitä ovat Lisäopetus (10-lk), Valma, Telma, LUVA = lukion valmentava. Näiden koulutusten odotetaan lisääntyvän voimakkaasti, oppivelvollisuusiän noustessa 18 ikävuoteen. Kuitenkin tilastojen mukaan lisäopetuksen 10-luokka on käynyt vuonna 2008 lähes 1300 oppilasta, kun vuonna 2018 siellä oli enää noin 430 oppilasta. Missä vika? Eikö tarjottavaa koulutusta osata hyödyntää, vai syökö muut valmistavat lisäopetuksen kysynnän? LUVA -koulutuksen haasteena on lukiot, joissa ei ole erityisopettajia. Kuka käytännössä toteuttaa lukiossa toteutettavat valmentavat opetukset? Siirtyvätkö ammatilliset erityisopettajat lukiokoulutuksien piiriin? Valmakoulutuksen tarjonta on viime vuosina kasvanut räjähdysmäisesti. Koulutukseen hakeutuu opiskelijoita runsaasti, mutta koulutuspaikkoja ei oteta vastaan. Esimerkiksi vuonna 2019 Valmassa oli koulutuspaikkoja n. 3100, mutta koulutuksen otti vastaan n. 1500 opiskelijaa. Mikä on VALMAN ongelman ydin? Liittyykö se määräaikaisiin työsuhteisiin, jolloin opiskelijat kokevat olevansa koulutuksessa vain VARASTOSSA, eikä opetuksesta saada sen tarkoittamaa lisäarvoa ammattiin hakeutumiseen? Jatkuvat opettajamuutokset eivät kehitä myöskään koulutuksen LAATUA.

Johtopäätökset

Pelkkä oppivelvollisuuden pidentäminen ei riitä, vaan sen rinnalla pitää olla kohdennettuja toimia ihan joka vaiheessa. Nivelvaiheen tuki on annettava ajoissa ja sen on jatkuttava yli nivelvaiheen. Tuen järjestäminen valmistavissa ja toisen asteen koulutuksissa, vaatii erityisopettajan ja opon resurssia. Tämä edellyttää myös muilta toimijoilta kouluttautumista ja täydennyskoulutustarvetta. Oppilaitoksissa on olemassa erityisopettajia, mutta he eivät tee tätä työtä, miksi? Vaikka rakenteet olisivat kuinka hyvät, ei se kuitenkaan ole tae että ne toimivat. Koulutuksen nivelvaiheiden kansallinen kehittäminen edellyttää, että eri koulutusasteita tarkastellaan kokonaisuutena toisiinsa kytkettyinä osina. Nivelvaiheen tärkeys on todettu tärkeäksi tukimuodoksi, mutta miten kouluissa oikeasti toimitaan, tämä pitää selvittää. Helsingin Yliopiston tietokannassa on Jahnukaisen tutkimuksia ja selvityksiä. Löydät ne numerolla 1000 Jahnukainen -> julkaisut, jossa suurin osa on vapaasti luettavissa.

Keskusteluissa tuli luennon jälkeen esiin kysymykset koulutusturnajaisista, jossa tutkinnot tulevat menettämään merkityksensä, sillä OSAAMINEN ratkaisee. Sosiologista kritiikkiä käydään paljon, kun samaa työpaikkaa voivat hakea perustutkinnon opiskelija ja korkeasti koulutettu tohtori. Miten käy koulutuksen? Samoin Suomessa perusopetukseen vaaditaan maisterin tutkinto, mutta muualla maailmassa ei. Entäpä valelääkäri, joka toimi menestyksekkäästi ilman koulutuspaperia -> ratkaiseeko osaaminen?

Toinen kysymys koski 10-luokkaa ja sen suosion laskua. Kysymyksessä esitettiin syyksi ammatillisen koulutuksen aloituspaikkojen nousua. Todellisuudessa peruskoulu ajatuksena ei innostanut oppilaita, samoin sen maine oli ollut heikko. Tämä osa on kuitenkin helppo nostaa uudelleen, uuden oppivelvollisuusiän myöden, mikäli kysyntää sille on.

Vielä keskusteluihin nousi kysymys, mikä koski nivelvaihetta 18 ikävuoden jälkeen, minne oppivelvollisuus päättyy. Kuinka silloin käy et-oppilaiden? Ollaanko heille kehittämässä työpaikkoja, tukityöpaikkoja vai siirretäänkö heidät VARASTOON? Työmahdollisuuksia on tarkoitus kehittää ja niitä tullaan tukemaan. Tuetun työllistämisen malli on kehitteillä, tällöin se tulee vaikuttamaan myös Suomen linjaamiin työllistymisasteen kasvuun. Jatkosiirtymiset ovat jo kehitteillä.

Tämä oli erinomainen luento ja vain parani kiinnostavammaksi loppua kohden. Sain tästä itselleni lisää ideoita ja kehittämiskohteita tulevaisuutta silmälläpitäen.

2.4.2020 Digitukea Areenalla, Erityinen tuki ja tutkimus areenalla verkkoluento: Osatyökykyisyys ja yrittäjyys Leila Tauriainen, KM, koulutuspäällikkö, Kiipulan ammattiopisto ja Patrik Tötterman, FT, erityisasiantuntija, työ- ja elinkeinoministeriö

Olin mukana luennolla ja kirjoitin muistiinpanot luennon aikana koneelle. Tallensinkin, mutta kun avasin tiedostoni, muistiinpanot olivat kadonneet kuin tuhka tuuleen.

Osatyökykyiset ja erityistä tukea tarvitsevat, eivät ole määriteltyjä lainsäädännöllisesti, vaan käytetään ennemmin palveluja määritettäessä. Mikäli ihmisellä on jokin työllistymistä tai kouluttautumista haittaava vamma tai sairaus, jonka kanssa henkilö tarvitsee pitkäaikaista tai säännöllistä tukea. Mikäli ihminen haluaa pysyä köyhyysrajan yläpuolella, edellyttää se työn tekemistä. Osatyökykyisyys yleensä alentaa ansiotasoa. Työttömiä osatyökykyisiä oli Suomessa helmikuussa 2020 noin 29000 kpl. Tämän lisäksi työkyvyttömyyseläkettä saa alle 200000 henkilöä. Osatyökykyisyys alentaa kuitenkin rekrytointitilaisuudessa työn saantia, jos toiset hakijat eivät ole osatyökykyisiä.

Osatyökykyisten palkkaamisessa on haasteena pelot, ettei yrityksessä ole riittävää resurssia ohjata osatyökykyistä työssä riittävästi. Vamman tai sairauden laatu voi olla syy pelkoihin, samoin hänen aiheuttamat lisäkustannukset yritykseen, sekä osatyökykyisen koulutus ja osaamisen varmistaminen. Tämän vuoksi on muiden maiden tapaan herätty ajatukseen osatyökykyisen yrittäjyydestä. Suomessa osatyökykyisten yrittäjyys on arvioitu ainoaksi keinoksi työllistää vajaakuntoinen. Vammaistukea tai eläkkeensaajan hoitotukea saa suomessa noin 65000 henkilöä, joista 1200 toimii yrittäjänä ja 2500 suunnittelee sitä.

Yrittäjyyteen osatyökykyisiä kannustavat itseluottamus ja omien unelmien toteuttaminen, itsenäisyys, lähisuvun esimerkki, työn ja muun elämän yhteensovittaminen on helpompaa. Yleisesti osatyökykyisten yritystoiminta toimii kannattavalla pohjalla. Osatyökykyisillä sosiaaliturva muodostaa pääosan ansioista. Jos yritystoiminnan tulot on sidottava ansaintarajoihin, se ei lisää yrittäjyyden imua. Etuuksien ohjatessa yrittäjyyttä ja ansaintalogiikkaa, se helposti vääristää yritysajattelua ja kannattavuuslaskentaa.

Teknologisten välineiden edullinen käyttö, yhteistyö muiden osatyökykyisten verkostoon liittymisellä ja internetin anonyymi kaupankäynnin luonne vähentää syrjäytymisriskiä sekä leimatuksi tulemista. Osuuskuntayrittäjyys voisi olla oiva vaihtoehto, jota olisi syytä kehittää. Tällöin myös vaikeasti vammaisetkin voisivat saada mahdollisuuden osallistua kokeilemaan yrittäjyyttä tuettuna. Suomessa on edelleen käytössä sosiaalinen yrittäjyys ja sosiaaliset yritystoimet. Tarkkaa rahallista korvausta on vaikeaa kertoa, sillä ne ovat yritys ja tapauskohtaisia. Inkluusio viittaa vammaisten henkilöiden oikeuteen kuulua tavallisten ihmisten joukkoon. Ihmisen henkilökohtaiset erityistarpeet eivät ole peruste syrjimiselle. Ensin on siis perusteltava normalisaatioperiaate, jonka jälkeen voidaan suunnitella yksilöille tarvittavat henkilökohtaiset tukipalvelut.

Osatyökykyisille voi olla haasteellista suunnitella liikeidea ja yrityksen vaiheet aivan samoin kuin muidenkin yrittäjien, mutta tässä asiassa velvoitteet ovat molemmille ”ryhmille” samat. Löydät hyvää tukimateriaalia tähän sivustolta www.uusyrityskeskus.fi

Yrittäjyyden koulutusta ja ohjausta pidetään tärkeänä toimena jokaiselle yrittäjäksi aikovalle. Yrittäjyyttä voidaan opetella ja oppia. Hyvä yrittäjyys rakentuu loistavan yritystarinan varaan. Se pitää olla henkilökohtaista ja kuulijalla pitää olla tunne samaistumisesta ideaan. Mentorointi ja verkostotapaamiset voivat antaa lisäkimmoketta yrittäjyyteen. Ohjaajat ja palvelujärjestelmät toimivat yrittäjyyteen rohkaisijoina. Yritystoiminnan käynnistäminen vaatii yleensä alkupääomaa ja rahoitusta, joka on osatyökykyiselle vaikeampaa saada. Osatyökykyisellä voi olla suuremmat kustannukset työkykynsä ylläpidossa, kun ei osatyökykyisellä yrittäjällä. Osatyökykyisten rahallisista tuista on yleensä hyvin vähän tietoa, eikä heille tarjota kovin helposti tukea oman arviointinsa tukemiseen. Rahoituksessa tarvitaan kolme osatekijää: oma pääoma, julkinen rahoitus ja vieras pääoma.